Milcon työnantajana
Meille töihin?
Työyhteisömme onnistumisen keskiössä on yhteisöllisyys, kehittyminen ja merkityksellinen tekeminen.
Toimimme alalla, jossa luottamus, laatu ja vastuullisuus ovat kaiken tekemisen ytimessä. Työmme ei ole aina näkyvää, mutta sillä vaikutamme yhteiskunnan turvallisuuteen ja toimintavarmuuteen – siksi panostammekin henkilöstömme osaamiseen. Meillä pääsee mukaan erilaisiin projekteihin, joilla on todellista merkitystä, ja joiden vaikutukset ulottuvat pitkälle.
Kasvu ei ole meillä vain liiketoiminnan tavoite, se on osa kulttuuriamme. Tarjoamme mahdollisuuksia oppia uutta ja kehittää omaa osaamista. Meille liiketoiminnan menestys tarkoittaa myös sitä, että työyhteisömme voi hyvin ja voimme yhdessä kehittyä ja kehittää toimintaa oikeaan suuntaan.
Avoin ja kunnioittava työilmapiiri, sekä kannustava työporukka ovat meille asioita, joista haluamme pitää kiinni. Yksi arvoistamme onkin se, että jokainen yksilö on toimintamme ydin ja haluamme edistää työkaveria kunnioittavaa ja tukevaa työpaikkaa.
Tutustu alta avoimiin työpaikkoihimme tai ole suoraan yhteydessä henkilöstöpäällikköömme.
avoimet työpaikat
avoin hakemus
Voit jättää meille avoimen hakemuksen. Lähetä hakemuksesi ja CV:si sähköpostitse henkilöstöpäällikölle. Kerrothan minkälaisista tehtävistä olet kiinnostunut ja minkälainen osaamistausta sinulta löytyy. Mikäli meille aukeaa sinulle kiinnostava tehtävä, lähetäthän siihenkin erillisen hakemuksen, jotta se osataan varmasti ottaa huomioon.

